torstai 31. maaliskuuta 2016

Halikon sillat

Lähimatkailua tulee ihan luonnostaan, kun lenkkeilee eri paikkakunnilla sekä eri paikoissa.
Varsinais-Suomi on kulttuuririkasta seutua.
Moni vanha asia on säästetty ja niistä on luotu kulttuurinähtävyyksiä.
Osa näistä nähtävyyksistä on vain katsottavia. Toisia voi käyttää niinkuin tätä siltaa. Sillalla kävellessä voi vaikka kuulla historian havinaa. Opasteista on myös kiva lukea historiaa.

keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Netti-Tikru antaa tassua ja saa namia

Minunkin kissa osaa jotain. Se on opetettu antamaan tassua. Ja silloin Tikru saa kissan-namia.

Tikru: "Taitaa olla useampi kerta päivässä, kun ihan vaan lähden kokeilemaan, jos ihmiset ympärilläni antaisivat minulle jotain kissan herkkua. Aika usein onnistaakin, kun osaan antaa tassua ja näytän surkealta. Kun seuraava perheenijäsen tulee kotiin edellisen perästä, niin näytän yhtä surkealta ja taas saan namia. Pitää vaan antaa tassua. Ja olla hieman kainon näköinen."

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Kävelemässä / kännykkä mukana









Ja eikun luontoon kävelemään. Kokeile. Millaisia sinun kävelyretken kuvat olisivat?  :)





Joutsen ihmettelee lokkien kirkumaa.
Paljon on jo eri muuttolintuja saapunut. Vilkasta lintuelämää on mukava katsella.
Oletko sinä lintubongari? Minä tunnistan vain muutamia yleisimpiä lintuja.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Pääsiäinen almanakassa

 
Pääsiäinen ajankohtana. Olen joskus nuorena oppinut, että pääsiäisen ajankohta vaihtelee almanakassa. Se on kevätpäivän tasauksen jälkeisen ensimmäisen täydenkuun jälkeinen sunnuntai.

Ollaan pääsiäisessä ja on aikaa hieman käsitöillekin. BILTEMAn muurausnaruvalikoima on monipuolinen. Muurausnarun menekki on moninkertaistunut, koska naiset ovat löytäneet sen omien käsitöiden materiaaleiksi.
 
 
 


lauantai 26. maaliskuuta 2016

Pääsiäis pöytäliina

 
Ei tarvitse paljoa miettiä, mitä laitan pöydälle pääsiäisenä. Tämä poppanakuteesta ja paperinarusta valmistettu pöytäliina on iätön ja aina valmis käyttöön.
 

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Keväthiihtoa

 
Vielä on paikkoja, missä on lunta. Lumen pinta on muuttunut jäisen liukkaaksi. Löysin kivan tavan jatkaa hiihtokautta. Vaihtelemalla aina välillä luisteluhiihtoa ja välillä molemmilla käsillä /sauvoilla lykkimistä samaan aikaan eteenpäin, kun liikun latua pitkin. Kyllä tuli hiki. Ja hiihtokilometrejä kertyy edelleen. En kuitenkaan enää kierrä niitä vaarallisiksi muuttuneita mäkimaisemia vaan menen edestakaisin aika tasaista maastoa. 


Miettikääpä, millainen hassu luonto on.
Tällä hetkellä on lunta vielä paikoittain ja toisessa paikassa sinivuokot jo pukkaa esille.



torstai 24. maaliskuuta 2016

Pääsiäiskukko


Pääsiäisen aika on pidempi vapaa. Silloin voi vaikka tehdä jotain käsitöitä. Uusia kivoja ohjeita tulee vastaan. Niitä on kiva tehdä. 


Ohje: Suuri Käsityö -lehti maaliskuu / 2016

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Petojen jalanjäljet

Kävin kuuntelemassa petotutkija Kaj-Erik Nyholmin luennon Suomen suurpedoista. Nyt osaan siis tunnistaa luonnosta ahman, ilveksen, suden ja karhun jalanjäljet. Vuokrasin lumikengät ja kävelin 2 päivää luonnossa jalanjälkiä etsien. Vastaan tuli koiran tassun jälkiä, ihmisen saappaan jälkiä jäällä ja toisen lumikenkäkävelijän jälkiä. 15 kilometriä kaunista Suomen luontoa.





maanantai 21. maaliskuuta 2016

Pieni farkkukassi

Kun vanhoista farkuista tekee uusia farkkulaukkuja, niin lopputilkuista voi tehdä vaikka tällaisia pieniä kasseja. Pieni kassi on kätevän kokoinen. Välillä on kiva kantaa kassia käsissä ja antaa olkapään huilata.
Jos kasseja on olemassa useita, niin kirjastokassi voi olla oma erillinen kassi. Myös jotain harrastuspiiriä varten voi olla oma kassinsa. Kätevää. Näin osa tavaroista on aina valmiina kassissa. Tai kassiin voi laittaa pikku hiljaa tavaraa, joita tietää tarvitsevansa jonnekin tiettyyn menoon lähtiessään.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Päivä Kuopiossa

Kuopiossa sijaitsee Suomen ortodoksinen kirkkomuseo RIISA. Se oli tämän matkan pääkohde. Riisa on kansainvälisesti merkittävä erikoismuseo, jossa on esillä ortodoksista kulttuuriperinnettä. Taas pääsin yhteen mielenkiintoiseen museoon.
 
Puijon Torni Kuopiossa on pakollinen pysähdyskohde. Torni on avoinna ympäri vuoden. Kauniit näkymät ympäristöön.

 
Matkalla pääsee myös nauttimaan herkullisia ruoka-annoksia. Tämä annos: Kuopion Rosso.

 
Ulkona oloa ja kävelyä lähimaastossa. Kaunis ilma suosi Kuopion matkaa.



perjantai 18. maaliskuuta 2016

Dekkariseikkailu Kuopiossa

Olen aina ollut kova lukemaan rikosdekkareita ja katsomaan rikoselokuvia. Kun tuli vastaan mahdollisuus lähteä mukaan Dekkariseikkailuun Kuopioon, niin tuli "heti-valmis" olotila. Dekkariseikkailu perustui tällä kertaa kirjailija Markku Ropposen teokseen Kuhala ja vapaa pudotus. Kävimme pitkin Kuopiota kartalta etsittävissä paikoissa jututtamassa dekkarin henkilöitä. Paikalliset näyttelijät suorittivat tehtävänsä loistavasti. Mutta kun tultiin yhden "kirjan henkilön luo, niin jo olemus kieli, että toihan on se "murhaaja". Murhan ratkaisu oli vaikea, mutta omalla tavalla aika selvä.
 
Dekkariseikkailuja järjestetään jo ainakin 10 eri paikkakunnalla ja oman paikkakunnan rikoskirjailijan maisemissa ratkaistaan sen kirjoittamia rikoksia.
 
                                                            www.dekkariseikkailu.fi

torstai 17. maaliskuuta 2016

Netin käyttö / ranne

Olen opetellut pitämään koko käsivarren pöydällä, kun teen kotona tietokonehommia. Käsi ei väsy samalla tavalla kuin jos sitä pitää ilman tukea koko ajan, kun on koneella. Ranne pitää olla myös lämmin. En halua pitää kättä kylmän pöydän pinnalla. Itse haen apua tällä tavalla ranne-, käsi- ja olkapääkolotuksiin.



keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Voimapallo

Olen jo muutaman vuoden käyttänyt Voimapalloa käsivarren ja ranteen vahvistamiseen.
Voimapallo on edullinen "kuntoiluväline. Onneksi netissä on filminpätkiä siitä, miten Voimapallo toimii. Alkuun on tarkoitus saada pallon sisällä oleva toinen pallo käyntiin vetonarun kanssa. Kun sisempi pallo on saatu pyörimään, kierretään Voimapalloa ensin laiskasti. Tällä tavalla saa helpolla yhteyden pyörimisnopeuteen. Kun on saanut pallon hallintaan, niin sen jälkeen voi lähteä reilusti nopeuttamaan Voimapallon kierrosnopeutta. Ensin tuntee, kuinka saa hienosti pallon pyörimään nopeasti. Sitten ollaan tilanteessa, että pallo aktivoi käsivarren lihaksia. En käytä voimapalloa päivittäin kuin muutaman minuutin ajan.
Ranteiden kolotus ei ole enää ongelma, kun Voimapallo tuli arkiseen käyttööni. (Powerball)
Itse ostin Voimapallon Tokmannin tavaratalosta.

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Lentopalloo kattomas

Kävin taas harrastamassa penkkiurheilua, vaikka en tiedä miksi. Mutta nyt oli ihan eri laji, lentopallo. Kävin katsomassa Raision Loimu vs Rovaniemen Lakkapää ottelen Raisiossa. Paikalla huomasi heti että porukka rakasti lajia. Mieletön kannustus lähes koko ajan; raivoisaa taputusta ja kannustus huutoja. Oli kiva seurata katsomossa, kun peli eteni ja pelin aikana tuli hienoja onnistumisia pelaajilta. Sitä alkoi ihan itsekin innostumaan peliin, koska tunnelma oli niin värikästä kentällä ja katsomoissa eri puolilla salia.

Mutta kai tämä oli myös sitä parisuhteen hoitoa, kun lähdin oman puolison kanssa yhdessä sellaiseen paikkaan, jonka hän ehdotti.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Saippuaenkelien pidot

Kutsussa luki, että pitoruokana oli näppiruokaa noutopöydästä. Jokainen halukas sai lainaksi keskiaikaan liittyvän puvun Saippuaenkeleiltä. Ilmoitettiin myös, että jos joku haluaa istua juhlapöytään nykyaikaisissa vaatteissa, niin häntä kerjäläisenä kohdellaan.
Pidoissa esiintyi Mystikko Alexander 13 ja eräs trubaduuri.
Yksi asia ja se tärkein asia pidoissa oli ylitse muiden; ruoka oli aivan loistavan hyvää.
Olen nähnyt Saippuaenkelit monena vuonna Turun Keskiaikamarkkinoilla saippuaa keittämässä. He kertoivat viime kesänä, että järjestävät myös keskiaika-pitoja. Hieman fantasiaa vaatetuksen ja ruokailun suhteen sekä keskiaikaan tyypillistä keskustelua ja käyttäytymistä. Olin ihan tosi innossani, kun huomasin yleisen kutsun Saippuaenkelien pitoihin.
 

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Retkelle valoisaan aikaan

Retkiruoka.
Oli vielä ihan valoisaa, kun retkiruokaporukka saapui nuotion äärelle. Niin se vaan on, että luonto osaa sen vuoden kierron hoitaa. Edellisellä kerralla noin kuukausi sitten oli ihan pimeää samaan vuorokauden aikaan. Ja tosiaan nyt oli ihan valoisaa. Aika hienoa.


Nuotio olikin jo sytytetty. Nokipannukahvi oli valmiina selkeytymässä kun saavuin perille. Mikäpä sen hienompaa aloittaa nuotion äärellä oleilu. Heti vaan kuksa esille ja kahvin juontiin.
Illan aiheena oli nyyttärit. Ja ensin jokainen avasi laukkunsa ja katsottiin, mitä tänään syödään.
Huikopalana kahvin jälkeen oli kaupan valmista patonkia. Ihan riitti tuo yksi patonki paloiteltuna koko porukalle ja juustoa sai siivutella lisänä.

 
Tuon huikopalan jälkeen aloitimmekin valmistaa alkupaloja.
Peuranmakkaroita. Makkarat saatiin valmiiksi paistettuina napostelupaloina. Herkullisia.
Mozzarellajuustoa nuotiolla. Juusto paloiteltiin noin sentin siivuiksi, kastettiin rikottuun kananmunaan ja leivitettiin korppujauholla. Oli valmis syötäväksi, kun juusto oli pehmeää ja venyvää.
 

Paistetut silakat. Alkupalakokonaisuuteen kuului myös halsterilla ja paistinpannulla valmistetut silakat.

 
Pääruuan valmistus
Perunamuusi. Perunamuusin valmistukseen käytettiin keitinvesi ja liraus kermaa, pala voita ja suolaa. Perunamuusi oli valmis syötäväksi.

 
Pekonia ja sipulia. Perunamuusin kaveriksi lautaselle laitettiin voissa paistettua pekonia ja sipulia.

 
Jälkiruoka
Nuotiobanaanit. Banaanien pitkä sivu veitsellä auki ja sisään tuupataan 3 suklaan palaa. Banaanit laitetaan foliovuokaan ja paistamisen ajaksi toinen foliovuoka kanneksi. Banaanin kuori saa muuttua ihan tummaksi paistamisen aikana. Tärkein on kuitenkin että suklaa on sulannut banaanin sisällä ja sekoittunut banaaniin sekä että banaani on muuttunut pehmeäksi.


Pidot oli ohi, kun ruoat oli syöty. Ja myös pimeys oli jo laskeutunut metsään.
Kotio lähdettiin hyvällä mielellä. Niin mukavaa meillä oli.
 
 

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Kolmio-olkalaukku

Kyllikin käsityövinkki
Tämä hieman erilaisen näköinen kassi kulkee olalla melkein huomaamattomasti.

torstai 10. maaliskuuta 2016

Aamut valjenneet

Matka töihin ja takaisin sujuu nykyään jo aika valoisaan aikaan. Ihan hetki sitten oli pimeää sekä meno- että kotiintulomatkalla. Niin se vaan kevät lähestyy päivä päivältä.



 

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Ratsastajan kintaat

Ratsastajan kintaat eroavat tavallisista kintaista jonkin verran. Keskimmäiset kolme sormea ovat kintaassa yhdessä ja peukalo sekä pikkusormi erikseen. Mielenkiintoista laittaa kinnas käteen ensimmäistä kertaa. Pientä hahmotusongelmaa havaittavissa. Käytännölliset kintaat ratsumiehen käteen. Ja varmasti tervetullut lahja ratsastamista harrastavalle.