keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Kirjoitan tätä KahviKaveri.fi kahvimaistiainen toisessa kädessä

Tällä kertaa halusin tutustua kahvin eri makuihin.


Kivu on erilainen makuyhdistelmä.

Esitteessä luki, että makuyhdistelmä koostuu marsipaanilta ja kuivatulta taatelilta ensin.
Maku on voimakas ja aluksi tuntuu hedelmäistä happamuutta.
Myöhemmin se muuttuu tumman suklaan katkeruudeksi.

Tätä kahvia juon mielelläni. En osaa miettiä näin hienosti näitä makuja.
Mutta tykkään tässä superkovasti siitä, minkä makuyhdistelmän 
kahvi jättää suuhun/kitalakeen kahvihetken jälkeen.

Aika kiva juttu!




ManoManon kohdalla eka kupillinen tuntui hieman vieraalta.
Join toisen kerran ja huomasin sen, mitä eka kerralla
hieman vieroksuin olikin se, että kahvin maku jäi kitalakeen
viipymään joksikin aikaa.

Itse asiassa tää on mun ehdoton suosikki nyt,
kun käytän Kahvikavein erilaisia kahvilaatuja.

Tässä kahvi maussa on valmistajan mukaan erittäin raikas tuoksu,
jossa voi aistia kevätkukkien raikkautta sekä sitrushedelmien ja omenien 
happamuutta. Lämpimässä ja raikkaassa maussa on kaakaon ja happaman
omenan vivahteita.





Tämä kahvi oli myös maultaan erilainen kuin tuo minun 
kotona käyttämäni tavallinen ja edullinen kahvi.

Pieneen hifistelyyn tämä sopii hyvin. 
Yritin kovasti taas löytää niitä valmistajan kertomia makuja,
mutta turhaan. Pitää taas joku toinen kerta jatkaa makumatkaa
kahvin salattuun maailmaan.

Valmistajan mukaan aromi on erittäin lämmin, makea ja "viskoosinen".
Maussa tuntee vadelman ja suklaanseoksen maun.
Kevyt marjojen happamuus yhdistettynä suklaan katkeruuteen.
Kahvikupillisen jälkeen suuhun jää pitkäkestoisen suklaan jälkimaku.



Tämä Kahvikaverin tarjoama mahdollisuus avasi 
mukavasti mahdollisuuden lähteä tutustumaan
erilailla kahvin salattuun maailmaan.

Käytin tällä kertaa valmiiksi jauhettua kahvia.

Wauuuuuu!

Kiitos tästä kivasta "retkestä"!

Yhteistyössä:


maanantai 29. tammikuuta 2018

Oletko sinäkin jämähtänyt kahvin kanssa Samaan? Samaan? Samaan?


Aina sama kahvi. Siinä asiassa voisi vaikka hieman tuulettaa omia
kahvinjuonti rituaaleja. Itse päätin alkaa hieman hifistelemään
ja tutustumaan johonkin ihan uuteen.
Lähdin tutustumaan Kahvikaveri tuotteisiin ja maistelemaan
niiden makuja.
Alku ei mennyt ihan putkeen.
Nimittäin ensimmäinen kupillinen ihan eri makuisen kahvin maisteluuni oli erikoinen.
Makunystyrät kertoivat minulle, että onpas oudon makuista. Jotenkin hieman puistatti
tätä uuttaa kahvituttavuutta maistellessani.
Otin toisen kupin kahvia ja jäin maistelemaan sitä uutta kahvilaatua ihan rauhassa.
Jaa..... mutta nyt kahvi maistuikin hyvältä. Siitä jäi upeasti kahvin jälkimaku suuhun.
Upea uusi kokemaus. Ja itse huomasin huomioineeni, että nyt sain käytyä hauskan
matkan uuteen makuun. Kahvi kuuluu kuitenkin niin vahvasi arkeemme.
Oma kahvini on neutraali. Suu on niin tottunut sen makuun. Se ei enää oikein maistu miltään.
Tutustuin nyt kolmeen Kahvikaverin eri kahviin.
...
Tästä se lähti. Jotain kivaa uutta tähän alkuvuoteen.
Hienoa!
 
Yhteistyössä
 
Lisää aiheesta kahvi vielä:
http://leenakaarina.blogspot.se/2018/01/kirjoitan-tata-kahvikaverifi.html

lauantai 27. tammikuuta 2018

Asiaa kahvista, nämä löysin netistä etsiessäni tietoa kahvin juonnista


Tällaisia juttuja kirjoitin ylös nettiä selatessa ravitsemustietäväisten kommenteista.
 
 Kahvissa on antioksidantteja.Sisältää fytokemikaaleja.Kahvissa on glugoosi- ja rasva-aineenvaihduntaa tasapainottavaa klorogeenihappoa jopa niin paljon, että päivittäinen 2 – 4 kupillista/ max. 2 mukillista kahvia saattaa ehkäistä jonkin verran maksan rasvoittumista ja maksa-arvojen nousua. Sekä alentaa tyypin kaksi diabetestä? Liian monta kupillista tuo esiin haitat, joita aiheuttavat kofeiini sekä kahvipapujen paahtamisessa syntyvät karsinogeenit ja AGE-yhdisteet.

(Suora lainaus: Terve maksa/ kirja    -   Marja Ruuti)

 

. . . . . . . .
 
Muita löytämiäni huomioita: 
 
Ruokailujärjestys, jos haluat kahvin ruokailun yhteyteen: 
ruoka – kahvi – vesi 
                                                  ... 

 

Kahvi voi jo yksistään aiheuttaa ylävatsavaivoja. 
........
 
Kaksi tuntia ruokailusta kahviin. Kaikki sairaudet johtuvat
                       liian happamasta kehosta. Kahvi on happamoittava /  käytä tummapaahtoa
.......

Matkatessa on hyvä juoda kahvia, niin maha ei mene sekaisin siitä
ruoasta , mitä matkalla syöt. (Herkkävatsaiset)
 ......




Älä juo kahvia enää klo 16.00 jälkeen ( tai  Klo 18)
Muuten voi mennä yöunet.
Tiedät kyllä itse, jos näin on.


......

Lisää aiheesta kahvi:

http://leenakaarina.blogspot.se/2018/01/oletko-sinakin-jamahtanyt-kahvin-kanssa.html

 








perjantai 26. tammikuuta 2018

Koska viimeksi putsasit kahvinkeittimen?


Kahvinkeittimen putsaaminen kalkkisaostumista on minulle ainakin helpoin
vesi-etikka seoksella. Yksi osa etikkaa ja kaksi osaa vettä. Niin se menee.
Kaadan seoksen keittimeen ja laitan kahvinkeittimen päälle. Annan valua
puolet nesteestä ja sitten pysäytän laitteen. Se saa olla vaikka puoli tuntia
pois käytöstä ja sitten annan lopun nesteen valua keittimen läpi.  Tämän
jälkeen laitan kahvinkeittimen läpi menenmään vielä kaksi kertaa pelkän veden.  

Toivon, että kahvinkeitin on pidempi-ikäinen, kun viitsiin vaan tehdä joskus
muistaessani tämän puhdistusoperaation.

torstai 25. tammikuuta 2018

Kerron, miten tehdään luikerteleva käärme puusta



Ohjeet kulkevat usein kaverilta kaverille. Niin se pitääkin mennä.
Kiemurteleva, puusta tehty käärme lumoaa omistajansa.
Se on niin oikeaa muistuttava, mutta niin vaaraton.

Tällainen puusta tehty käärme on perinnelelu, joka luikertelee
ihan aidon käärmeen tapaan.

Tarvikkeet:
2 puukalikkaa. Koko vaihtelee sen mukaan, teetkö pienen käärmeen vai ison.
Kalikan pituus voi olla esim. 75 cm., 3cm x 2.5 cm kalikan päätymitta.
Lisäksi tarvitaan kalikan pituinen mitta vahvaa pellavakangasta.
Hae esille vielä liima, värilakka, kynä, puristimet ja vannesaha.

Laita kalikat päällekin ja naulaa ne kiinni molemmista päistä.
Piirrä päälimäiseen kalikkaan vinoja viivoja vaikkapa sentin välein.



Vinot viivat voi piirtää kalikan puoleen väliin asti.
Jätä molempiin päihin 10 alue ilman viivoitusta, niistä tulee pää ja häntäalue.
Sahaa molemmat kalikat yhtä aikaa piirrettyjen apuviivojen mukaan.
Irrota kalikat toisistaan. Laita leikkauspinnat vastakkain.
Liimaa väliin tukeva kankaanpala.
Laita kalikat puristukseen ja anna liimauksen kuivua. Kunnolla.
Hahmottele puun pintaan käärmeen muoto. Käärmeen keskiosan lisäksi
pääalue esim.7 cm ja häntään pituutta 10 cm.
Käärme on helpoin sahata piirtämäsi malliin perustuen vannesahalla.


Jätä alapuoli tasaiseksi, niin käärme pysyy lattialla suorassa.
Puukolla saat veistettyä käärmeeseen haluamasi muodon.
Maalaa käärme haluamasi väriseksi.
Puunpintaan värilakkaa lopuksi ja käärmeen sahanteräkuvion
voit tehdä tussilla tai tarrapintaisella verkkokuviolla.

Kun teet suuremman käärmeen, niin kalikat ovat siihen vaan eri suuruisia.



Löydät kirjoittamani ohjeen myös
Martat 11 - 1997  (s. 42-43)






keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Netti-kissa haluaa syödä välillä naksut haastepurkista

 
Ruoka maistuu varmaan paremmalta,
kun sen eteen joutuu tekemään työtä.
 
Tykkään niin, kun päiväruokani on laitettu puuha-laatikkoon,
kertoo netti-kissa nimeltään Tikru ja jatkaa touhujaan.

 
 

tiistai 23. tammikuuta 2018

Turun TPS vastaan Mikkelin Jukurit, jääkiekko on jännää katsottavaa


Itse peli on aina jännää katseltavaa alusta loppuun asti.

TPS-Jukurit     2  -   1



Kohta se peli alkaa....


Ennen pelin alkua on juhlallista katsoa,
kun pelaajat saapuvat areenalle.


Menen Areenalle aina tuntia aiemmin,
koska käyn syömässä siellä myös.

Ruoka on aina ollut herkullista!


Torstain 18.01.2018 peli



Upea tapa viettää arki-iltaa Turussa.






maanantai 22. tammikuuta 2018

Suomen kielessä on kaksi sanaa, joiden käyttö on monelle todella vaikeaa!



On olemassa kaksi suomalaista sanaa joiden käyttö on todella vaikeaa.

Sitä ihan miettii, että joidenkin kohdalla näiden sanojen käyttö on helppo,

mutta miksi meillä monilla muilla se ei onnistu.



Elämässä tulee kaikkea vastaan, osaamme olla luottavaisia ja tuemme toisiamme.

Mutta konfliktikohtin kohdalla, emme osaa sanoa mitään.

Poistumme vaan kohteen luota nenä nyrpeänä.



Samoin ongelmia tulee pidemmän päälle vastaan, kun joku toinen

pystyy sanomalla saamaan sinut aina mukaan, vaikka itse et haluaisikaan.



Itsekin varmaan jo aloit miettiä, mitä nämä kaksi niin tuttua sanaa voisivat olla?

Tuliko jo mieleen? Minä olen jo keski-ikäinen ja opettelen vasta näiden sanojen käyttöä.



Ja siihen on mennyt koko elämä. Nämä sanat ovat niin voimakkaat ääneen sanoittuina.

Ja kun ne sanotaan oikeina hetkinä.


Anteeksi ja Ei -sanat.



lauantai 20. tammikuuta 2018

HierontaKäsittelystä voi olla apua Selkäkipuihin / Turun seutu

Tämän blogin pitämisen lisäksi olen tehnyt erilaisia
perinnehoitoja vuodesta 1990. Nyt käytän näitä kaikkia
oppeja hyväksi ja hoidan asiakkaita HierontaKäsittely
yhdistelmämenetelmällä.


 Paikkakunta: Kaarina   (Turun naapurikunta)
 Leena Aarnio
   Koulutettu hieroja   / HierontaKäsittely            
   Kansanparantaja ja jäsenkorjaaja    www.leenakaarina.n.nu
   Hoitoaikoja voi kysellä sähköpostin kautta tai puhelimella               
    puh. 040 533 5458 /
    Hoitotila Kuusistossa Metsäniementiellä.
    (Tarkempi osoite ajanvarauksen yhteydessä)
--------------------------------------------------
    Hoitohinta   55 €/ kerta  (vain käteismaksu käy)
    Hoitoaika   noin 1 tunti
--------------------------------------------------
    Kesäpaussi  15.04 - 15.08 
    (joulukuu; ei vastaanottoa)
    Teen hoitoja vain osa-aikaisesti pitkin vuotta.
---------------------------------------------
    Blogi:   LeenaKaarina.blogspot.fi
---------------------------------------------
  HierontaKäsittelyssä käsitellään aina koko keho varpaista päähän saakka.
  HierontaKäsittelystä voi olla
   apua selkäkipuihin.
    - Kannattaa kokeilla! -



perjantai 19. tammikuuta 2018

Pokemonin peluu on helppoa näin kylmälläkin - kivat pelilapaset


Ulkona on kylmä, mutta Pokemon koukuttaa yhä pelaamaan.
Sormia kylmää pelatessa.
Tässä kiva vinkki pelikintaaksi.
 
 
Ohje löytyy Peukalon paikka lapaskirjasta.

 
 

torstai 18. tammikuuta 2018

Novelleja kuunetelemassa Salon kirjastossa - Novelli koukku

Novelli koukku – otsikolla Salon kirjastossa iltaohjelma salolaisille.
Samalla kun kuuntelimme novelleja, niin suurin osa kuulijoista
virkkasi tai kutoi jotain.
 
 
 
Istumapaikat oli lähes täynnä. Tyytyväisiä kuuntelijoita.
 
Kaksi tuntia novelleja kuunnellen; aika meni nopeasti.
 
Oli todella hienoa lähteä livenä kuuntelemaan jonkun toisen lukemia
novelleja.
 
 
Kaikkea voi kuunnella netistä, äänikirjoina ja jne.
 
Mutta tätä paikan päällä jonkun toisen lukemista se ei korvaa.
 
Upea kokemus. Ja hyvät tarinat.
 
Kiitos Salon kirjasto !
 
 
 
 
 
 

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Hyvä kenkä ja nyt jo rikki!


Kun saa ostettua hyvin jalkaan sopivat kengät, niin niillä tulee käveltyä.
Sitä vaan kävelee, kun kengät ovat niin mukavat jalassa. Ei tule aina
katsottua kenkien kuntoa.
Joku päivä ihmettelin, kun jalat alkoivat kaatua
kengistä ulospäin. Kylmältäkin ne tuntuivat,
vaikka kengissä oli kahdet pohjalliset.

Kengät oli kävelty puhki.

Tsessus! 

Niin ja vaikka kuinka mietti, niin tämä on hyvä asia.
Kilometrejä on kertynyt. Heh!

Vanha sanonta pitää tässäkin tapauksessa paikkansa.
Kengät on parhaimmillaan, juuri ennenkuin ne hajoaa!

Aikansa aikaa kutakin ja nyt kenkäostoksille.     :)

maanantai 15. tammikuuta 2018

Nyt TYKSin terveysluentoja voi kuunnella jälkikäteenkin

TYKSin luentoja kuuntelemassa
 
Käyn useamman kerran vuodessa kuuntelemassa luentoja.
Oma terveys on yksi aiheista, joka kiinnostaa.
 
Nyt minulle vinkattiin myös, että TYKSin vanhempia luentoja
voi kuunnella netin kautta. Luennot ovat todella suosittuja.
Linkki löytyy Turun yliopstollisen keskussairaalan TYKSin sivulta:
 
 
Kuuntelin juuri TYKSin luennon masennuksesta.
Kuuntelin sen saman tien kolmeen kertaan.
 
Mielenkiintoinen ja erittäin selkeästi jäsennelty,
miten masennus musertaa kropassamme terveyttä,
jos siihen ei ajoissa puutu.
 
Tyksin yleisöluento 20171026
Masennus / Hasse Karlsson:
Miksi masennumme ja mihin se johtaa.
Mitä tuhoa masennus tekee kropassamme.
 
 
Tämä ja muita aiheita löytyy siis TYKSin luentojen joukosta.
  
 
 
 

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Jari Sarasvuon "Aamulenkki" on mielenkiinoista kuunneltavaa

On se jännä se facebook. Sieltä bongaa kaikkea kivaa.
Yhden ystävän mielestä, minä voisin tykätä kuunnella Jari Sarasvuota.
Kirjauduin Jarin sivustolle ja tilasin Aamulenkin.
Jarilta tulee kirje, jossa on linkki vain tiettyinä aamulla kuunneltavaan ohjelmasarjaan.
"Tilaa Aamulenkit – saat tiedon uusista jaksoista sähköpostiisi."
Jari kertoo aina etukäteen, kuinka pitkä huomisen Aamulenkin pituus on.
Mietin hieman ja ajattelin kuunnella   - ihan avoimin mielin – ekat jaksot.
Kyllä täytyy sanoa, että hänellä on paljon asiaa.  Ja mielenkiintoista.
”Viritä vekkari, verkkarit ja lenkkarit jo valmiiksi”, niin Jari sanoo.
Aihealue on laaja, mistä hän juttelee ja hänen tapansa jutella on todella kiva.
Jari Sarasvuo toivoo meitä kuulijoita kirjaamaan aina ja mielellään ylös ajatuksia ja
ajatelmia, kun joku kohta kiinnostaa itseä yleensäkin kun lukee kaikkea ja kuuntelee.
Tässä muutama apuvihkoon kirjaamani huomio Jarin jakamasta tiedosta.
Työurani alkuvaiheessa opin, että menestyminen perustuu tavoitteiden asettamiseen.
“Success equals goals; all else is commentary.”
Masennus on tulehdustila pitkin kehoa; matala-asteinen tulehdus.
"Liiku ulkona, niin peruskestävyys paranee."
"Ketterä on se, joka tekee vaikeasta vaivatonta -  kärsivällisyydellään."
"Kärsivällisyys, se on tyyneyttä."
"Elämä on sietämistä."
P.S. Jos tiedät jonkun, jonka pitäisi ehdottomasti lähteä Aamulenkkisakkiin mukaan,
tässä linkki osoitteeseen https://www.linnake.fi/blog/aamulenkki

lauantai 13. tammikuuta 2018

Joulutuliaiset ja liikunta: vuoden alun mietinnässä

Liikuntatavoite tälle vuodelle esim. liikkuvuutta lisää.
3kk välein uusi tavoite. Kuulostaako hyvältä?
Liikkumista voi miettiä askelmäärän, kulutetun ajan tai
liikuttujen kilometrien mukaan. Mikä niistä paras tapa.
Määritä sinä oma hyvä tapasi seurata ja määrittää liikkumisesi.


Uuden vuoden isot lupaukset muuten tahtoo unohtua.
Pilkotaan pieniksi kuten täytekakku. Täytekakun palakin syödään lusikalla.

Mihin lopputulemaan tulimme.
Liikunta on ainoa lääke, jota ei vielä määrätä reseptillä.
Vai määrätäänkö jo kuitenkin jonkin verran?

Liikuntaa ja ulkonaoloa. Se siitä!




perjantai 12. tammikuuta 2018

Miten muisti toimii ja varsinkin, miten nimimuisti toimii?

How the name memory works?
 
Kävin kuuntelemassa yhden luennon Muistiyhdistyksessä.
Siellä kerrottiin tarinan muotoisena, miten nimimuisti toimii.
 
Se kuulosti kivalta tarinalta jäi heti mieleen.
 
Kun tapaamme jonkun, niin keskelle otsaa tulee lähtöpiste siitä
tunnistusreaktiosta, jonka vastaan tullut henkilö luo meissä.
Se tieto kulkee niskaan ja kallonpohjaan. Siellä on komentokeskus nimitiedostoille.
 
Tämä tiedostotila on kuin Iso huone/kirjasto, jossa on paljon, paljon hyllyjä.
Kun olemme nuoria, niin nimikirjaston hoitoja on myös nuori ja vikkelä.
Hän tallentaa uusia tuttavuuksia sinne tänne ja löytää ne todella nopasti aina
tarpeen vaatiessa. Tiedot tallentuu sattumanvaraisesti tuonne nimikirjaston
vapaaseen hyllytilaan.
 
Kun kirjastohoitaja on löytänyt nimen, niin hän lähettää sen takaisin otsalohkoon.
 
Ja näin me voimme suvereenisesti ja nopasti tunnistaa vastaan tulleen ihmisen.
 
Tilanne muuttuu, kun ikää tulee ja ihmiskohtaamisia on jo mittava määrä.
Nimikirjaston hoitajakin on jo vanhentunut ja askel hidastunut.
Koska kirjahyllyt ovat jo aika piukassa nimitietoja, niin niiden etsiminenkin
on jo hieman työlästä. Koska tiedot eivät ole järjestyksessä vaan niitä löytyy
epämääräisesti sieltä täältä.
 
Kun tapaamme vaikka pitkästä aikaa, jonkun aiemmin niin tutun henkilön.
Viesti tutun tunnistamisesta otsalohkolta takaraivolle nimikirjastoon menee
nopeasti. Mutta koska nimikirjaston hoitaja on juuri kahvipaussilla ja lukee
jotain kivaa romaania, kestää tovin, ennenkuin tutun nimen etsiminen alkaa.
Kun tieto on löytynyt, niin muistihoitaja alkaa pikkuhiljaa lähettämään sitä
tietoa otsalohkolle. Ja ajassa on voinut kulua vaikka 10 minuuttia, joskus voi
mennä 50 minuuttiakin.
Mutta sitten se nimi vaan putkahtaa mieleen. Parhaassa tapauksessa kyseinen henkilö
on jo kadonnut matkoihinsa. Mutta nimi tulee kyllä mieleen, kun antaa nimikirjaston
hoitajan tehdä vaan työnsä rauhassa.
 
Itse teen niin, että kun tarvitsen jonkun nimen ja en juuri nyt muista, niin kerron
nimikirjaston hoitajalle, että ei tarvii kiirehtiä. Lähetä tieto, kun kerkeet.
Niin on hyvä.      Heh!

torstai 11. tammikuuta 2018

Päiväpaikka Salossa on kotona asuville muistisairaille kiva kerhopaikka

Päiväpaikassa tehtyjä askarteluja.
 
 
Salon Muistiyhdistys ry
Salon Muistiyhdistyksen toiminnan tarkoitus on muistisairaiden
ja heidän läheistensä hyvinvoinnin tukeminen ja oikeuksien
edistäminen sekä yleisen muisti- ja aivoterveystietoisuuden
lisääminen Salon ja Someron alueella. 
 
Päiväpaikka
Muistiyhdistyksen ylläpitämässä Päiväpaikassa kuntouttavalla päivätoiminnalla tarkoitamme kotihoitoa tukevaa, asiakaslähtöisesti toteutettua, monipuolista aktiivista toimintaa.  Tavoitteena on muistisairaan itsenäisen ja ihmisarvoisen elämän turvaaminen sekä kotona asumisen mahdollistaminen mahdollisimman pitkään.
(teksti; suora lainaus yhdistyksen sivulta)
 
Löydät meidät myös Facebookista:
 
......................