sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Alpakkanäyttely sisätiloissa ihan Salon keskustan lähellä oli yleisömenestys


Usean eri tilan alpakoita karsinoissa katseltavana 
ja niiden touhuja seurattavana.
Myös muutama laama oli yhdessä karsinassa. 
Ne olivat alpakoita huomattavasti korkeampia eläimiä.

Laama-agility oli parasta. Oi että, sitä oli kiva katsella.











lauantai 27. huhtikuuta 2019

Ikivanhat samettihousut tuli takaisin käyttöön


Kyllä se on nyt todennettu, että kaapissa vaatteet kutistuvat.
Mitä kauemmin ne siellä ovat, sitä suurempi on tuo kutistuminen.

Halusin tehdä itselleni työhousut kotikäyttöön.
Toisista housuista palanen ja niin vaan kävi, että
samettihousut pääsivät uudelleen käyttöön.

Sametti on housu-materiaalina miellyttävä ja syksyisin lämmin.

Eräs vanha blogiteksti:

perjantai 26. huhtikuuta 2019

Pitäisiköhän nyt sitten syödä muutama voikukan kukka ja varsi?

Syö kaksi kukkavanaa viikon ajan (varsi ja kukka), pureskelemalla. Laita ne salaatin sekaan tai syö suoraan kävelyretkellä ollessasi lähimaastossa. Hyvä lisä entsyymien saantiin. Samalla tämä on mitä parahin puhdistuskuuri. Ja lehdet me laitetaan salaatin sekaan toki pitkin kesää, kyllä sinne muutama voikukan lehti menee muun salaatin sekaan hyvinkin.

..............................


Yksi vanha blogikirjoitus:
Kesämekko vanhasta verhokankaasta

tiistai 23. huhtikuuta 2019

Kiva ja helppotekoinen istuinalunen kesätuoliin

 Juon aamukahvini ulkona parvekkeella heti maalaiskuusta alkaen.

Yhden pahvilaatikon sisäpohjalla oli pari ohutta styrox levyä.

Päätin ottaa ne hyötykäyttöön, istuinaluseksi.
Hain tyynyliinan istuinalusen päällysteeksi.

Styrox on kivan lämmin istuinalus-materiaalina.


Vanhempi blogiteksti:
Kanavatyön uusiokäyttö






maanantai 15. huhtikuuta 2019

Someron jokavuotisen Ruokava -messujen ehdoton uusi hitti-tuote oli Kalapeti



https://kalapeti.fi/ sivustolla esitelty tuote sopii kalan valmistukseen: 
grilliin, uuniin tai savustuspönttöön.

Kalapedissä kalan nesteet pysyvät foliokääreen sisällä ja marinoivat kalan läpikotaisin kypsymisen aikana 
ja maku on sen mukainen. Maukas!
Tämä on ehdottomasti tämän kesän halutuin tuote mökille ja toki kotikäyttöönkin.

..................

Ihastuin kovasti nakkimakkara kääröön. Nakkikaali-piirakka oli niin herkullinen ja nimenomaan söin sen kylmänä tuotteena Ruokavassa.

Maistelin myös itselleni tuntemattomia SEFIIRI -keksejä. Vaaleanpunaisia ja valkoisia herkullisia hieman marenkin näköisiä keksejä. Minusta maku oli leivosmainen ja mukava.

Myyntiä kesällä mm. Somerniemen torilla ja Lohjan seudulla.

Nämä tuotteet on valmistettu Lohjalla.
Linda Reiman / piirakka mestari    Puh. 0400-240063




torstai 11. huhtikuuta 2019

Mitä haluan touhuta lähiaikoina – lähivuosina?

Etsin sen vanhan unelmakartan, jonka tein joskus reilu 5 vuotta sitten.
Siinä olevat asiat olivat silloin haaveita, mutta nyt kun katson näitä
kuvia, niin kuvat ovatkin täyttä totta.
Tarvitaan 6 naistenlehteä ja sakset, liimaa tai teippiä sekä A3 paperi.
Itse teen aina niin, että aloitan miettimisen paperin kanssa; kirjoitan
siihen lähivuosien toiveita ja tavoitteita, asioita joita kohti voisin mennä.
Kun oma listani on lähes valmis, niin siirryn näiden naistenlehtien katseluun.
Eikä mene aikaakaan, kun olen silpunnut ison kasan kuvia ja pieniä
tekstin pätkiä unelmistani.
Ja nyt uusi unelmakarttani on työn alla. Siihen menee tovi niiden
unelmien hahmottamiseen, mutta kyllä niitä unelmia vaan edelleenkin on.
Kirjaan ylös ja siitä se vaan lähtee etenemään.


maanantai 8. huhtikuuta 2019

Tietyt jumppaliikkeet aktivoivat aivoja ja siitä kiitoksena keventävät kropan liikeratoja ja jumituksia - Brain gym


Harjoitteita, millä pystytään tasapainottamaan aivojen molempia puoliskoita. Jo muutaman harjoitekerran jälkeen huomasin, että pystyn istumaan lattialla jalkojeni päällä pidemmän aikaa. Eipä ole ollut mahdollista pitkään aikaan. Ennen oli vastassa heti huimaus ja olo, jotta ihan kuin veri ei kiertäisi kunnolla. 

Silmäharjoitteet taas ovat auttaneet siihen, että pystyn lukemaan ilman lukulaseja osan aikaa päivästä.

Kolmas ja paras piirre on ollut, että kun aamulla nousen sängystä, niin sängystä ei nouse Robotti TIK-Tak kävelyllä, vaan kroppa on auki ja jalanpohjat eivät ole jumissa eikä satu ensimmäiset kävelyaskeleet. Ylösnousu on ihanan normaalia niinkuin ennenvanhaan on pruukannut ollakin.

Myös käsien välinen yhteistyö on kivan yksinkertaista. Jotain uutta keveyttä olen huomannut.

Kurssin vetäjä Deeana Lehtinen on ollut aivan loistava vetäjä tähän kurssiin.

perjantai 5. huhtikuuta 2019

Pesupähkinöistä nestemäistä pesuainetta





Pesupähkinöistä valmistettu pesuaine vahtoaa hyvin ja pyykki putsantuu.

Pesen sillä lähinnä pienesti hikisiä vaatteita yhden päivän käytön jälkeen.



Pesuaineen teko-ohje:

Rikon 6 pesupähkinää ( laitan ne sukan sisälle ja lyön kengän pohjalla ne pähkinät rikki)

1 litra vettä ja nämä rikotut pesupähkinät. Kuumennan veden kiehumispisteeseen, jossa mukana pesupähkinät.

Jätän sen seoksen pöydälle jäähtymään seuraavaan päivään.

Siilaan pesupähkinä-mörskän pois ja kaadan nesteen johonkin uusiokäyttö muovipulloon.

Ihan hyvä tapa on nimikoida pesuainepullo, jos niin haluaa.



Koneelliseen pyykkiä laitan noin 2 rkl tätä pesupähkinänestettä.



Ja huuhteluvetenä käytän etikka - vesi laimennosta.

Etikka-vesi-seos huuhteluaineena  /  aiempi blogiteksti